
Ohjeet kesälle
Kesä lähestyy kovaa vauhtia. Kesällä eläinlääkäreiden, erityisesti erityisosaajien (kuten silmäspesialistit) saatavuus on heikompi. Myös kotikäyntien tekijöitä on vähemmän saatavilla. Ajanvarauksissa kannattaa olla ajoissa kesäaikaan.
Kattavat eläinlääkäri- ja kennelpalvelut kotikäynteinä Uudenmaan alueella. Mm. eutanasia, rokotus, tiineysultra, pentutarkastus, jne.
Olen Piia Pekkola, vuonna 2010 valmistunut eläinlääkäri, jolla on yli 20 vuoden työkokemus eläinlääkinnän alalta, ensin hoitajana ja nyt viimeisen 12 vuoden ajalta pieneläinlääkärinä.
Hoidan vain koiria, kissoja ja muita pieneläimiä työkseni.
Olen työskennellyt vuosia klinikan esimiestehtävissä, päivystänyt paljon ja syventänyt osaamistani mm. koirien ja kissojen hammaskirurgian parissa.
Minulla on oikeudet virallisten polvitarkastusten ja sydänkuunteluiden suorittamiseen.
Suoritan tällä hetkellä silmäsairauksien jatkotutkintoa, jonka vuoksi teen kotikäyntejä vain parina-kolmena päivänä viikossa.
Kasvatan itse pieniä saksanpystykorvia ja harrastan aktiivisesti agilityä ja näyttelyitä.

Kesä lähestyy kovaa vauhtia. Kesällä eläinlääkäreiden, erityisesti erityisosaajien (kuten silmäspesialistit) saatavuus on heikompi. Myös kotikäyntien tekijöitä on vähemmän saatavilla. Ajanvarauksissa kannattaa olla ajoissa kesäaikaan.

Silmäsairaudet ovat yleinen syy etsiä koirille ja kissoille eläinlääkäriksi erikoisosaajaa tai ”spesialistia”, kun huoli silmistä tai silmäluomista herää. Hoidan silmäpotilaat seuraavilla klinikoilla: Paras Kaveri (Tuusula, Jokela)

Aurinko lämmittää jo mukavasti. Kevään aikataulut on nyt valmiina ja nettivaraus auki. Tampereella kotikäynti on mahdollista torstaisin aamupäivällä tai perjantaisin iltapäivällä- kuitenkin rajallisissa määrin. Kannattaa