Monelle eläinlääkärin kotiin pyytäminen on uusi ajatus ja osalla on ajatus, ettei kotona voida juuri tehdä kuin ehkä rokottaa?
Ajattelin kertoa yhden kotikäyntipäiväni kulun (anonyymisti, asiakkaiden yksityisyyttä suojellen).
Aloitan aamulla varhain Itä-Vantaalla, kyseessä on tuttu asiakas ja hänen komea harrastuskoiransa, tehdään pieni toimenpide rauhoituksessa… Kaikille parempi, kun ei tarvitse painia 😉 . Jätkä hereille ja matka jatkuu.
Pohjois-Vantaalla minua odottaa vakioasiakkaani, ihana aktiivisesti ja ennen kaikkea laadukkaasti kasvattava kotikennel.
Koirat tunnistavat jo minut ja muistan jo melkein kaikki nimeltä. Ainakin nuorimmat, joiden kulkua olen saanut seurata emojen tiineysultran, pentutarkastuksen, mikrosirutuksen, DNA-testauksen (kaksoisastutus) ja penturokotusten merkeissä.
Aloitetaan tietysti jännittävimmästä, tiineysultrasta. Toivottavasti laskin tälläkin kertaa oikein 😛
Sitten otetaan ennaltaehkäisyn merkeissä verikokeita, rokotellaan ja joku virallinen sydän- ja polvitutkimuskin taisi olla tällä kertaa. Ai niin, ja vanhusten reseptit tietenkin kuntoon, eivät sitten lopu kesken joululoman ;). Sovitaan jo seuraava käynti valmiiksi <3
Seuraavaksi palaan takaisin Klaukkalaan. Siellä minua odottaa hyvin hyvin korkeaan ikään päässyt rautarouva omistajansa kanssa. Mummokoira imee herkkuja minkä ehtii eikä edes huomaa esilääkityspistosta. Omistaja kertoo kyynelten keskeltä mummokoiran aina olleen herkkis, klinikalla on pitänyt oikein kirkua jokaista pistosta. Nyt uni tulee herkut hampaanraossa, tähän oli hyvä päättää tämän mummon tarina. Otan koiran mukaani tuhkattavaksi.
Kotona pikaisesti jotain lounaan kaltaista, samalla kun erottelen seerumin verinäytteistä, täytän laboratoriolähetteet ja pakkaan verinäytteet matkaan. Vähän paperihommia ja kirjanpidon hommia, sähköpostit ja ajanvarauksien varmistus nettivarauksen tehneille asiakkaille.
Matka jatkuu, nyt minua odottaa uusi asiakas, vanhempi terrieri, jonka omistaja toivoi senioritarkastusta, rokotuksien päivitystä ja tehtiin suunnitelma käytössä olevien lääkitysten jatkolle. 
Seuraavana potilaana on diabeetikko-kissa, jolle oli ajankohtaista määrittää sokeritasapainoa ja uusia insuliinin resepti. Omistaja kertoo kissan stressaantuvan aina automatkoista hirmuisesti joten stressiä vähentääkseen omistaja halusi kisua hoidettavan nyt kotona. Verinäyte saadaan otettua, kisu tsekattua ja sovitaan jatkot. Matka jatkuu, pitää muistaa illalla vielä käsitellä ja pakata tuo verinäyte postiin.
Nyt vielä takaisin Vantaalle, jossa ihana perhe pienen vielä ihanamman koiransa kanssa vastassa. Perhe kertoi, etteivät halua rakkaansa kärsivän kivuista, vaikka nyt juuri onkin “parempi jakso”. Kipujen katsominen sattuu ja koira ei ole enää oma itsensä. He ymmärtävät päästää irti silloin, kun ulkopuolinen ei vielä huomaisi mitään. Paremmaksihan tilanne ei kuitenkaan menisi, kivut pahenevat kun sairaus etenee. Jos ei nyt, niin milloin sitten? Päätös tuntuu yhtä aikaa oikealta ja väärältä, mutta koiran kivuttomuus on prioriteettilistalla tärkein. Arvostan!
Leikitään hetki vinkupallolla ja syödään jääkaapista kaikki juustot. Itketään ja vähän nauretaankin, tunteiden sekamelska.
Pieni murunen nukahtaa, hetki oli juuri niin koiran näköinen, kuin mahdollista. Omistaja itkee, mutta huokaa syvään.
