Turkki takussa?

Kevät tulee ja eläinlääkärinä sen huomaa siitä, että asiakkaat alkavat kysellä turkin keventämistä tai ajelua.
Osa koirista ja valtaosa kissoista ei pidä turkinhuollosta juurikaan . Toisinaan turkki on jo päässyt niin pitkäksi tai huopumaan, ettei sen selvittely ilman kipua olisi enää mahdollista.

Jos turkki halutaan ajaa pois kokonaan, on pieni rauhoitus monesti hyväksi. Tällöin koira/kissa pysyy rauhallisena, äkkinäiset liikkeet eivät aiheuta iholle vaurioita ja ajon jälki on siistimpi kuin väkisin ajetulla.

Turkki voidaan ajaa ilmojen lämmetessä, kunhan eläin suojataan sen jälkeen vedolta ja kylmiltä öiltä.
Ulkoileva kissa on syytä pyytää ainakin yöksi sisälle ajelun jälkeen kevään ajan.

Turkki voidaan ajaa osittain tai kokonaan. Ajo voidaan tehdä myös kotona kevyessä rauhoituksessa, jonka jälkeen eläin saa herätteen.

Ajelun etuja:
– huopaantunut turkki ei enää kiristä tai haudo ihoa
– lemmikin pesu lyhyellä ja selvällä turkilla onnistuu paremmin
– lyhennettyä turkkia pystyy pitämään paremmin jatkossa selvänä
– ajelu rauhoituksessa ei stressaa tai aiheuta pelkoja
– osa lemmikeistä nauttii silminnähden kesästä lyhyessä turkissaan

Turkin ajelu rauhoituksessa maksaa n. 100-200e riippuen eläimen koosta ja ajelun laajuudesta.

Varaa aika, soita 045-2714205 tai lähetä viestiä piia@elainlaakaripalvelu.fi tai messengerissä.